



Koillis-Savon luonnetta määrittelevät monet pienet kylät järvien, peltojen ja metsien keskellä. Kullakin kylällä vallitsevat kylän omat perinteet ja tavat, jotka voi saada selville paikallisiin tutustumalla.
Alueelta löytyy myös muita erityisiä vierailukohteita. Telkkämäki on Suomen ainoa edelleen olemassa oleva kaskiperinnetila. Se toimii nyt museotilana, ja siellä tutkitaan myös kaskenpolttomenetelmän mahdollistamaa ainutlaatuista kasvustoa.
Tuusniemellä sijaitseva Rotkolaakso on ainutlaatuinen maantieteellinen yksityiskohta Suomessa. Juankosken ruukki kertoo puolestaan keskeisen osan raudantuotannon tarinasta.
Koillis-Savo sijainti on täydellinen ajatellen retkiä läheisille alueille, kuten Kolin kansallispuistoon, Outokummun Vanhaan kaivokseen tai Valamon ja Lintulan luostareihin.